Leila Kinnari

(c) Leena Niemi
Minä ja Leksa 2008.

Olen syntynyt vuonna 1979 Hämeenlinnassa. Asun Janakkalan Turengissa kotitilallani avomiehen, kissojen ja koiran kanssa. Hepatkin asuu täällä mutta onneks tallin puolella!

Harrastuksistani tärkein ja pitkäaikaisin on hevostelu. Aloitin ratsastuksen 7-vuotiaana Turengin ratsastuskoulussa. Maailman paras ensimmäinen oma hevonen Leksa tuli meille vuonna 1993 koko elinikäni (tuolloin 14 vuotta) kestäneen ruinauksen jälkeen. Sen kanssa on opittu ja opeteltu jos jonkinlaisia hevostaitoja.

Marraskuussa 2009 porukkaan liittyi uusi jäsen, täysiveritamma Tetris. Olin pitkään haaveillut omasta täykkäristä ja kun tämä I palkinnon tamma tuli myyntiin niin olihan sitä nyt ainakin käytävä katsomassa! ;)

Kaikkein mieluiten käyn katsomassa ratsunäyttelyitä. Olen hoitanut useampiakin jalostusoriita, mutta minulle rakkain on ollut kahdet EM-kisatkin sittemmin käynyt, tähän mennessä kaikkien aikojen paras Suomessa syntynyt ratsuhevonen Roi du Ballet.

Valokuvausta olen harrastanut suunnilleen vuodesta 1991 alkaen, kohteena lähinnä hevoset. Ensimmäiset kamerani olivat pokkareita, mutta syksyllä 2001 hankin Canon EOS 300:n ja syksyllä 2004 sen paikan melkein aina mukana raahattavan rojun joukossa vei 10D, jonka käytin loppuun syksyyn 2007 mennessä, ja hankin sitten 40D:n. Vaikka kierränkin paljon kuvaamassa, minulla ei ole tapahtumista juurikaan gallerioita netissä, sillä en ehdi niitä millään tekemään muiden töiden ohella.

Olen läpikotaisin kissaihminen. Pitkäkarvainen kotikissa Tirppuli tuli meille 1991 ja vuonna 2003 hankin ensimmäisen rotukissani, birmatyttö Dixien, joka sai pentuja 2004. Arska on tästä pentueesta ja pikku Bling-Bling 2009 syntyneestä pentueesta. Tirppuli jouduttiin valitettavasti lopettamaan joulukuussa 2007. Kissoista voi lukea lisää niiden omilta sivuilta.

Suomenajokoiramme Remu lähti autuaammille metsästysmaille 25.6.2007 kunnioitettavassa 13 vuoden iässä.


Minä ja Tirppuli 2002.

Peruskoulun jälkeen kävin hevosenhoitajalinjan (maatilatalouden perustutkinto, laaja hevostalous) 1995-97 Ypäjällä ja jatkoin siitä valjassepäksi (maaseutuyrittäjä). Valmistuin keväällä 2002 agrologiksi (AMK) Hyvinkäältä maaseudun kehittäjän koulutusohjelmasta. Syksystä 2004 olen ollut MMyo eli tavoitteena on valmistua hamassa tulevaisuudessa agronomiksi maa- ja metsätieteellisestä Helsingin yliopistolla. Nyt viime aikoina en ole sinne kyllä ehtinyt, mutta olen harrastanut hieman sähkötekniikan opintoja aikuiskoulutuskeskuksessa Hämeenlinnassa.

Erilaisia lyhyempiä kursseja olen käynyt myös, esim. opiskellut valokuvausta ja kuvankäsittelyä kansalaisopistossa ja osallistunut yrittäjävalmennukseen aikuiskoulutuskeskuksessa. Hitsaamista ehdin opettelemaan myös tovin laivanrakennusoppilaitoksessa Akerilla.

Tähänastinen työhistoriani on käsittänyt monenlaista hommaa. Hevoshommissa olen ollut sekä ravi- että ratsutalleilla hoitaen erilaisia hevosia pikkuvarsoista jalostusoriisiin ja tuntipolleista kilpahevosiin eli lannanluonti onnistuu kyllä. AMK-opiskeluaikanani työskentelin esim. kana- ja viljatiloilla sekä maataloustoimistossa. Olin myös mukana Tuuloksen ajokaluhankkeen esiselvitysprojektissa, josta tein opinnäytetyöni.

Janakkalan maataloustoimistossa olen ollut kolme kesää töissä. Yhden talven olin vs./va. maaseutuasiamiehenä Hyvinkään (& Riihimäen) kaupungin maaseututoimessa. Hetken aikaa työskentelin Espoossa Suomen Hippoksen osastosihteerinä ratsu- ja poniosastolla. Kaksi vuotta toimin myyjänä Turun K-Maataloudessa. Jonkin verran sivuhommia on ollut myös valokuvaajana erilaisiin mainoksiin ja lehtiin.

Nyt olen palannut kotiseudulleni Kanta-Hämeeseen ja työskentelen kotitilallani Ikaaloisten Kinnarilla. Meillä viljellään viljaa ja heinää sekä harjoitetaan metsätaloutta. Keväällä 2009 perustimme hienon laitumen jokirantaan joten meillä on tarjolla nyt myös kesälaidunpaikkoja hevosille.